Tietoa minusta

Kirjoittaja, luonnon ja vanhojen tarinoiden rakastaja
Elämän ja maailman tutkiminen tarinoiden kautta on aina tuntunut omalta elämäntavaltani.
Sukelsin tarinoiden ja myyttien maailmaan ensimmäisen kerran kaksi vuosikymmentä sitten. Vuonna 2006 julkaisin esikoiskirjani, 90-luvun laman lapsen kokemuksiani lapsen silmin kuvaavan romaanin Alkuvedet, ja vaikka olin jo valmistunut toimittajaksi, lähdin vielä opiskelemaan kirjallisuutta.
Tein graduni kansalliseepoksemme Kalevalan Ainosta, vuonna 2017 väittelin Kalevalan naisista ja 2019 julkaisin aiheesta tietokirjan, joka oli ensimmäinen vain kansalliseepoksemme naishahmoihin keskittynyt, tieteeseen pohjautuva populaari tietokirja. Kalevala oli minun kanavani kiehtovaan ja tarinoivaa mieltäni kosmiseen symboliikkaan, jonka juuret ovat samoissa antiikin myyteissä kuin Kalevalan ja kansantarujenkin.
Kosmista symboliikkaa olen opiskellut vuodesta 2015, enkä lakkaa ihmettelemästä, miten usein ja tarkasti se todella heijastaa ihmisen maailmallista elämää, mutta minkä ihmeellisen logiikan nojalla se tekee sen?
Tätä mysteeriä ei ole saatu kolmen vuosituhannen aikana selville, eikä ehkä koskaan saadakaan. Ehkä sitä ei edes ole mahdollista selvittää mekanistis-luonnontieteellisesti, vaan kyse on jostain aivan muusta. Jostain mikä vaatii auetakseen ei loogis-rationaalista vaan intuitiivis-tarinallista mieltä.
